Kaksoset

Blogi identtisten kaksosten odotuksesta ja meidän arjen kiemuroista

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Uusi sivu minulle!

Nyt taitaa todella olla aikaa istua alas ja kirjoittaa muutama sananen. Aikaa, oikeasti aikaa!! Olen lyhyen elämäni aikana ehtinyt pyhittämään työnteolle jo yli kymmenen vuotta. Vuosien aikana olen huomannut työn merkityksen olevan minulle valtava. Minulle on koko raskauteni ajan sanottu, että kaksosten kanssa saatat joutua töistä aikaisemmin kotiin ja merkkejäkin siitä on ollut muutamaan otteeseen. Nyt perjantaina minua kehotettiin toden teolla rauhottumaan ja nyt sen teenkin. Nukun pitkään ja alan silittämään pikkuvaatteita. Opettelen uudenlaiseen rytmiin, missä vietetään aikaa myös kotona.
Luin eilen uutisen vauvasta, joka oli syntynyt 860g ja hän voi Tyksissä hyvin. Uutinen helpotti minua suuresti, meidän pojat olivat kumpikin jo viime viikolla kilon kokoisia. Isoja poikia <3Ei enää meinaa malttaa, että saisi jo omat vauvat syliin <3
Seuraavalla kerralla kirjoittaessa saan toivottavasti ajatukset hieman paremmin kasaan ja saan jotain järkevää tekstiä aikaiseksi. Nyt silittämään pikkuvaatteita !!




26+6






2 kommenttia:

  1. Hui kun te ootte jo isoja! Tuplasti varmaan meidän poitsun kokoa! :) Raskaudessa on hyvä just tuo, et jossain vaiheessa on vaan pakko rauhoittua. Lepo on nyt tarpeen, kun eka vauvavuosi tulee olemaan varmasti niiiiin ihmeellinen ja täynnä uusia asioita. :)

    http://hiekkaleikkeja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Joo, meillä ollaan kehitytty vauhdikkaasti, mikä on kyllä tyypillistä kaksosille alkuun ja sit se tyssää ja tasaantuu pian :)
    Kyllä tämä "pakko rauhottuminen" ihan hyvältä idealta vaikuttaa :)

    VastaaPoista